Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

http://paatokset.kemijarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2021/115

Työpaikkahaku; Kunnallistekniikan päällikkö 1.11.2021-31.1.2022 määräajaksi ja 1.2.2022 alkaen toistaiseksi

Hieman alle 7200 asukkaan kaupungissa on helppo elää mukavan vilkasta, mutkatonta arkea. Kemijärvi tarjoaa erinomaiset harrastusmahdollisuudet koko perheelle muuallakin kuin luonnossa, uimahallista ja jäähallista kulttuurikeskukseen ja musiikkiopistoon. Opiskellakin voi ylioppilaaksi tai ammattiin asti.
 
Jos jostain syystä tulee tarve käydä etelämmässä, pääset suoralla junayhteydellä sujuvasti Helsinkiin asti ja takaisin. Autoa sen sijaan et täällä asuessasi välttämättä tarvitse, sillä pienen kaupungin keskustassa monipuoliset palvelut ovat kävelymatkan päässä. Jos kuitenkin autoilet, työmatkojasi tai kauppareissujasi eivät ruuhkajonot rasita.
 
Elämänlaatua parantaa sekin, että Kemijärvellä kaikki mitä tulee ei mene asumiseen, vaan rahaa jää myös elämiseen – ja silti täällä on mahdollista asua ruuhka-Suomea väljemmin.
 
Omannäköisen onnentunteen täyttämää elämää nyt tarjolla
 
 
KUNNALLISTEKNIIKAN PÄÄLLIKÖLLE
 
 
Virka täytetään aluksi sijaisuutena ajalle 1.11.2021–31.1.2022 ja 1.2.2022 alkaen toistaiseksi.
 
Kunnallistekniikan päällikkö toimii teknisen palvelualueen vastuualuepäällikkönä. Tekniseen vastuualueeseen kuuluu kunnallistekniikka ja maankäyttö. Vastuualuepäällikkö johtaa yksikkönsä toiminnan ja talouden suunnittelua sekä toimii teknisen lautakunnan esittelijänä.
 
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.
 
Viran kelpoisuusehtona on alalle soveltuva korkeakoulututkinto. Arvostamme työkokemusta kunnallistekniikan, maarakennuksen, kaavoituksen ja rakennusvalvonnan johtamistehtävistä. Eduksi katsotaan kokemusta talouden ja henkilöstön johtamisesta sekä rakennuttamisesta.
 
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Hakemuksia ei palauteta.
 
Hakemus toimitetaan 25.10.2021 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 388197) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä KUNNALLISTEKNIIKAN PÄÄLLIKKÖ.
 
Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi.
 
Käytämme kaupunginhallituksen päätöksen 22.2.2021 § 63 mukaisesti anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.
 
Lisätietoja antavat kunnallistekniikan päällikkö Jukka Kuisma p. 0400 391 814 tai teknisen lautakunnan puheenjohtaja Kari Räisänen p. 040 707 4067.

Lähettäjä: Kuisma Jukka
Julkaistu: 05.10.2021 14.47



Lisätietoja Kemijärven kaupungin kirjaamo
kirjaamo@kemijarvi.fi