Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

http://paatokset.kemijarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/150

Työpaikkahaku; Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ajalle 7.10.2019-31.7.2020

Kemijärvi on n. 7 400 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän asuinympäristön.  
   
Kemijärven kaupungin hyvinvointipalveluiden palvelualueelle haetaan:  
   
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAA  
   
ajalle 7.10.2019 - 31.7.2020. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
 
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja toimii vuorohoitoryhmässä.
 
Tehtävässä edellytetään joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua kehittää varhaiskasvatustoimintaa.
 
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Valinnassa noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.
 
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.
 
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Hakemuksia ei palauteta.
 
Hakemus toimitetaan 27.9.2019 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 250165) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä VAKA LASTENHOITAJA.
 
Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset, työ- ja palvelutodistukset sekä kirjaamoon toimitettavaan hakemukseen lisäksi ansioluettelo.
 
Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi.
 
Työhaastattelu on mahdollista toteuttaa myös etäyhteyden kautta.
 
Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspäällikkö Marja-Leena Karjalainen p. 040 861 6486 tai marja-leena.karjalainen@kemijarvi.fi.
 

Lähettäjä: Karjalainen Marja-Leena
Julkaistu: 10.09.2019 08.28



Lisätietoja Kemijärven kaupungin kirjaamo
kirjaamo@kemijarvi.fi