Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

http://paatokset.kemijarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/130

Työpaikkahaku - Liikelaitoksen toimitusjohtaja 1.1.2020 alkaen toistaiseksi

Kemijärvi on n. 7 400 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän asuinympäristön.

Kemijärven kaupungin palvelukseen haetaan:  

LIIKELAITOKSEN TOIMITUSJOHTAJAA  

virkaan 1.1.2020 alkaen toistaiseksi.

Kemijärven tilapalvelut liikelaitoksen toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa liikelaitoksen toimintaa ja vastata sen kehittämisestä ja taloudesta. Liikelaitos tuottaa tila-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluita. Lisäksi liikelaitos huolehtii kaupungin tilaamista rakennusten
peruskorjaus- ja uudisrakennuskohteiden rakennuttajapalveluista sekä hallinnoi kaupungin omistamien kiinteistöyhtiöiden palvelutoimintaa.

Kelpoisuusvaatimuksena edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja käytännön kokemusta johtamisesta. Lisäksi tehtävän menestyksellisen hoitamisen edellytyksenä on kiinteistö- ja talousosaaminen. Hakijalle katsotaan eduksi hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky johtaa muutos- ja kehittämisprosesseja.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton. Hakemuksia ei palauteta.

Hakemus toimitetaan 19.8.2019 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 241631) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä LIIKELAITOKSEN TOIMITUSJOHTAJA.

Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset, työ- ja palvelutodistukset sekä kirjaamoon toimitettavaan hakemukseen lisäksi ansioluettelo.

Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi

Lisätietoja antaa:
kaupunginjohtaja Atte Rantanen puh. 040 726 6601 atte.rantanen@kemijarvi.fi tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Koskela puh. 040 523 0002

               

Lähettäjä: Alatalo Päivi
Julkaistu: 13.08.2019 14.49


Lisätietoja Kemijärven kaupungin kirjaamo
kirjaamo@kemijarvi.fi